Meillä oli maanantaina viimeset treenit ulkona NPKH:lla, ensi viikosta alkean treenataa Marian johdolla Mouhijärvellä ja mahdollisesti koko talvi.
Eilen pidettiin yksittäis este treeniharjoitukset. Ekkusella oli kivaa sain paljon palkkaa ja helppoo treenii :)
Päätin kokeilla puomia niin kuin Suoknuutti silloon agiviikonlopussa kertoi eli jätin Ekun puomin alastulon eteen ja menin itse puoleen väliin puomia ja jäin siihen tönöttään ja annoin käskyn suorittaa este ja ekku suoritti alusta loppuun. Hieman ihmetteli kun porhalsi mun ohi että 'mitäs sä siinä teet' muttei pysähtynyt :) Sitten koitin myös niin että jäin alkuun seisomaan ja lähetin ekun puomille, itse jäin alkuun seisomaan niin kauan kunnes ekku oli suorittanut puomin :) Sitten myös niin että Ekku jäi alkuun ja menin itse loppuun ja molemmat lähettiin samaan aikaan eteenpäin niin että keskellä ohitettiin toisemme. Ekkunen suoritti puomin joka kerta oppikirjan mukaisesti :) JES!
Samaa treenattiin myös keinulla ja taas ei ongelmia :)
Keppien kanssa on taas jälleen kerran ongelmia, mutta saatiin loppujen lopuksi menemään, tosin taidan tietää mistä ongelma johtui ja omaa mokaa.
Sitten otettiin rengasta ja ekku korjasi itse itseään :D Oli hypätä kehikon välistä mutta juuri kun oli jo puoliksi ponnistanut muisti että "ai niin joo ei tästä" ja hyppäsi renkaan läpi :D
Hyvällä fiilikselle lähetään viikonlopun viimeiseen kisarupeamaan tänä vuonna :)
keskiviikko 10. syyskuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti