sunnuntai 21. syyskuuta 2008

Ekku

Ekkunen kävi eilen poistattamassa miesten aivot sekä kuvautin samalla koko koiran. 1,5 vuotta sitten Ekku kävi silmä- ja polvitarkastuksessa ja ne olivat molemmat ok.

Tänään sitten:

Lonkat: eläinlääkäri arveli vasen lonkka B ja oikea lonkka mahdolllisesti jopa C. Ei nivelrikkoa.

Kyynärät: oikea ok ja vasen "mielenkiintoinen". Mielenkiinnolla lääkäri sanoi odottavansa mitä Kennelliitto kyynärästä sanoo.

Selkä: "Moni mäykky olisi kateellinen" :D Eli ei mitään huomauttamista, kaikki juuri niinkuin pitääkin ja siisti.

Häntä: Häntä pääsi vilahtaan selkä kuvissa, ei häntämutkaa havaittavissa.

Kysyin mahdollisesta ennalta ehkäsystä lonkkaa ja kyynärää vanhuusiässä ajatellen, paljon liikuntaa, metsälenkkiä. Lihaksia olisi kasvatettava (joka olikin jo työlistalla) ja agi saa harrastaa ellei jopa määräys, mutta äärimmäisessä rasituksessa _saattaa_ ontua jalkaa, no tähän päivään mennessä en ole ekun nähnyt ontuvan tassua joten ok. Kaikki jatkuu kuten ennenkin. Sekä saatiin Seraquin ravintolisää "joka sisältää nivelten toiminnalle tärkeitä ravontiaineita" ennaltaehkäsyyn, vanhuusaikaa silmällä pitäen.

Nyt sitten vielä kuukauden päivät odotellaan Kennelliiton virallista arviota, ja katsotaan mitä "hovi" sanoo.

Täytyy kyllä myöntää mun hermot ei ole tätä varten, siis leikkauksesta parantumisesta. Puuh, myönnän hoosaan ihan liikaa. Ekku ei saa nuolla haavaansa 10 päivään eikä hyppiä. Kaulurin jätkä hyväksynyt pienellä mutinalla mutta nyt on jo ok sen kanssa. Mun hermot taasen, no onkin asia ihan erikseen. Hoosaan ihan liikaa ja jännitän ihan turhia.. mutta ei vaan voi mitään. Vii on ollut hoidossa kasvattajlla perjantaista lähtien ja tänään haen pikkuisen kotiin vaikkakin jänskättää aikas paljon miten saan tilanteen rauhoitettua ettei ekku vaan revi haavansa eikä Vii härki sitä.. jne.. puuh. Niin kaiken tämän lisäksi Viillä alkoi juoksut..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti