Tänään oltiin Ekkusen kanssa Orivedellä kisoissa.. kisan peruuntuminen oli hyvinkin lähellä. Eilisen päivän vietin sängyssä maaten kun en ylöskään päässyt, selkä "hieman" vaivasi.. viime yö heräsin parin tunnin välein kipuun ja yritin kylmäpussilla kipua lievittää ja aamulla 7 kello soi, silmät ristissä mietin että lähenkö vaiko en.. noh, agility voitti ja niin sitä sitten lähettiin :)
Kisa A, pituus n. 159m ia 53sek, tuomariharjoittelija Seppo(?) Savikko
Ekkunen lähti kahdeksantena ja en edes pystynyt jännittämään kisaa itsessään vaan jännitin kuinka selkä kestää, rataan tutustumisessa vietin 2 minuuttia ja yritin säästää selkää. Lähdössä mietin että onkohan täälä lääkäriä mikäli pyörryn radalle :D Mutta kun sai muuta mietittävää kipu unohtui ja rataa mentiin lujaa. Ekalla suoralla jäin ekusta jälkeen (!!) ja jouduin todella laittamaan töppöstä toisen eteen että sain A:n alastulokontaktin jälkeen vaihdettua puolta, puomilla jäin jälkeen ja jäin koko radalla jälkeen ellen juossut minkä kintuistani pääsin, ekkunen joutui jopa yksin suorittamaan keinun koska olin pirun myöhässä, keinun jälkeen enää neljä estettä suoritettavana ja ajatus puhkeaa mieleen: "hitto meillähän on nolla rata alla.... ARG!! ÄLÄ MIETI SITÄ!!" mutkaputki - hyppy - tiukka käännös muurille - hyppy ja maalissa ollaan. Ja sitten alkaa jännitys riittikö aika, Riittikö Aika... ja riittihän se -4sek ja risat :D Menolippu kakkosiin on saavutettu JES!
Sitten tulikin pitkä 3,5 tunnin odotus B-kisaan joka oli 2lk hyppis.. selkäsärky pahenee ja pahenee etc.... Tulos: Keskeytän ennen kuin radalle päästiin, ei vaan pystynyt. Harmi sinänsä ekulla oli vauhti päällä, rataa rakennettiin ja vaikutti mielenkiintoiselta mutta joskus on annettava periksi. Noh, startataan sitten parin viikon päästä Nokialla kakkosissa ja pidetään hauskaa :) Meidän tämän vuoden tavoite on täyttynyt :)
lauantai 30. elokuuta 2008
tiistai 26. elokuuta 2008
Elämäni ensimmäiset treenit jotka jäi väliin
Huh, puoltoista vuotta harrastettu agia ja aina olen treeneihin mennyt, oli mikä oli. Kuten sen kerran kainalokeppejen kanssa istuin radan vieressä ja seurasin treenejä (Maiju ajoi meidät paikanpäälle ja ohjasi Ekkua) :D
Mutta eilen se sitten tapahtui - treenit jäi väliin. 'Syyllinen' moiseen tapahtumaan on pikkuinen Vii tyttönen. Vii oksenteli koko viikonlopun ja sunnuntaina aina vain pahemmin ja pahemmin, maanantai aamuna varasin eläinlääkäriajan. Vii rauhotettiin, röntgen kuvattiin, nesteytettiin ja otettiin verikoe. Tulos: Maha ja suolisto pahasti ärsyyntyneet, mutta tulehdus arvot normaalin rajoissa. Todennäköisesti saanut jonkun pöpön ja sitten syötin perjantaina uutta nappulaa joka sitten laukas pöpön pahemmaksi. Uusi nappula lentää roskiin, koska Ekullekin sitä annoin ja Ekku oksensi ne samantien pihalle. Hieman epäilyttää.
Vii heräsi rauhoituksesta hyvin ja jaksoi illalla jo hieman leikkiä Ekun kanssa vaikka jouduin hieman rauhoittelemaan tilannetta, ja luuttusin lattiat viikonlopun jäljiltä, niin pieni terrieri tuli ja haastoi mopin taisteluun :) Nukkui yön mun vieressä ja aamulla Vii alkoi jo olemaan normaali Vii :) Nälkä oli ihan kamala, mutta vain pieniä annoksia kerrallaan.

sunnuntai 24. elokuuta 2008
Ekku Valkeakosken näyttelyssä
Tänään sitten oli Ekun suuri päivä :) Nimittäin elämän toinen ja viimeinen näyttely. Saatiin se mikä haettiin, eli ns. metsämiehen serti eli H :) JES! Sain taasen hullun maineen kun hihkuin ilosta sinisen nauhan nähtyäni :D
Jätkän ensimmäinen ja viimeinen seisotuskuva:

Arvostelu:
Good type. Correct size. I prefer stronger head. Correct expression. Good neck and shoulders. Not enough compact body. Good bone and feet. Good angulation in rear. High tail set. A bit soft coat. Moves ok. Good temperament.
AVO H
Ekkunen sai luun palkaksi hyvästä työstä kehässä :) Todella nätisti tuomari oli kommentoinut Ekun kippuraa häntää, 'high tail set' :) Nyt Ekkunen saa jäädä eläkkeelle ja keskittyä agilityyn :)
Suuret kiitokset Sarille opastuksesta näyttelyn saloihin :)

Tunnisteet:
Näyttely
tiistai 19. elokuuta 2008
Viille uusia tuttavuuksia ja Ekku jäljellä
Töiden jälkeen pakkasin koirat autoon ja lähdettiin ajelemaan kohti Mouhijärveä :) Mouhiksella odottikin Viitä aikasmoinen katras uusia tuttavuuksia :D Nimittäin Vii tapasi 3 sakemannia Sakun, Kaisun ja Siirin, sekä mudi Peten sekä westejä Lotta, Masa ja Liitu. Neidillä oli aikasmoinen ihmetteleminen sakemanneissa ja hieman taisi polvet tutista moisien kavereiden edessä :D Mutta piakkoin tottui isoihin kavereihin ja lenkillä mentiin suht normaalisti. Välillä edessä ja takana mutta aina kun sakemanni halusi mennä ohi, Vii väisti kuten pienemmän kuuluukin :) Kiitoksia Eijalla ja Tuijalle seurasta ja että Vii pääsi tutustumaan uusin kavereihin :)
Koirakatraan lenkin jälkeen lähettiin vielä verijäljelle Ekun, Masan ja Liitun kanssa :) Masan jälkeä seurailin ja pieni mies meni oikein mainiosti ja tarkasti :) Upeasti :) Liitun jälkeä en nähnyt kun vahdin kahta puuhun kiinnitettyä miestä ;) Ekun jälki meni parhaiten mitä se on tähän asti ikinä mennyt :) Ihmisjäljessä tuttu vauhti on tullut myös verijälkeen ja tarkkaavaisena mentiin eikä jäljeltä poikettu. Toisen makauksen merkkauksen jälkeen piti hieman tehdä tarkastuspistoksia mihin se jälki ei ainakaan jatku ja sitten taasen mentiin jäljen suuntaisesti :) Nyt vain pidentään jäljen hautuma-aikaa ja pituutta pienissä erin :)

sunnuntai 17. elokuuta 2008
Ekku Levekin Agikisoissa
voi huokauksien huokaus, tänään opittiin kuinka kierretään esteet..
Hyllymetriä haettiin kahdelta radalta, ja harmi kun ei tuota videokameraa ole taikka kuvaajaa että olisi saanut radat katseltavaksi. Joko mun ohjaus oli täysin ala-arvoista taikka miun "viisaaseen" koiraan iski blondius..
Ekalta radalta otettiin 3 eri hyllyä :D Noh, kukas niitä laskee ;) Intoa piisas Ekulla mutta korvia ei ollenkaan. Mietin sielä että taisi jätkälle olla kova paikka kun oltiin eilen koko päivän menossa Viin kanssa ja joutui jäämään kotiin, nyt sitten kun päästiin mukaan, ilolla ei ollut rajoja ;) Rata oli ihan kiva, suht haastava ykkösen rata mutta itse tykkäsin. Mitään ohjausteknillistä ongelmaa en radasta löytänyt vaikka puolia piti vaihtaa miltei joka kolmannelle esteelle. Alku meni hyvin, oli hyppy hyppy ja poikittain mutkaputki ja kauempaan päähän piti viedä sen jälkeen rengas josta n. 60 asteen kulma hypylle. Rengas meni hienosti renkaan aikana nostan vastaisen käden mukaan ennakoimaan käännöstä, ja käskytän renkaan jälkeen 'hyppy', ja ekku juoksee kauemman siivekkeen vierestä, käskytän ekkua takaisin ja ekku pongaa putken.. ja eikun putkeen. Tullessa ulos käskytän taas ekkua luokse.. "HAA uudelleen siis putki tämäpä on kiva rata", putken uusimisen jälkeen käskytän tiukemmin ja ekku tulee luokse ja viime hetkellä kääntää suunnan ja hyppää hypyn väärään suuntaan "hhmm.. mamma näyttää kummalliselta, joskos hyppäisin tämän"..hihii.. ja jätkä oli ihan innoissaan, ei voi kuin nauraa :D Ylimääräisen hypyn taisin kyllä itse jotenkin saada aikaan. Tämän jälkeen rata sujuu suht mallikkaasti kunnes päästään Aa:lle Aan jälkeen taas n. 90 kulma hypylle ja ekku hyppää sen ja annan tilaa kepeille menoa varten.. taisin antaa liikaa tilaa kun ekku painui moikkamaan rata työntekijää.. sielä sitten liehitellään ja haistellaan kunnes lamppu syttyy pään yläpuolelle 'ainiin se agility'. Kepeille meno sujui oikein mallikkaasti ja loppurata ilman kommelluksia. Radan pituus oli 147 sek ja ia 50 sek. Meillä aikaa kului 60 sekuntia kaikkinen kommelluksineen eivät olleet katkaisseet ajanottoa niin kerkesin sen näkemään. Eli vauhti oli kiitettävä ja ilman ekun päätöstä piirtää rata uusiksi aika olisi riittänyt.
Toinen rata sitten hyppis, rata oli perus ykkösen rata juoksua ja juoksua kolmet valssit. Radan toisaalta olisi pystynyt ohjaamaan molemmilta puolilta ilman valssia ja mutkaputkilla mahdolliset takaaleikkaukset.. Ja ehkäpä niin olisi pitänyt tehdä... radan alku oli hyppy hyppy suorassa linjassa josta 160 asteen käännös hypylle, teen valssin kun kerran hyvin kerkeän.. jätkä ei sitten ymmärräkkään valssin tarkoitusta ja änkeää pienen pienestä välistä mun jalan ja siivekkeen välistä ohi hypyn. Saan ekun kääntymään ja olen itse sen verran hullussa asennossa että ekkunen hyppää hypyn väärään suuntaan. matka jatkuu hyppy, mutkaputki, kepit mallikkaasti menee, rengas loivassa käännöksessä ja hyppy linjassa, mutkaputki, muuri, loivassa kaarroksessa 3 hyppyä ja viimeseltä hypyltä 80 asteen käännös hypylle, jälleen valssaan kun kerkiän.. ja taasen jalan ja siivekkeen pienestä välistä ohi, saan takaisin ja matka jatkuu pituus, mutkaputki, hyppy ja sen jälkeen taas 80 asteen käännös hypylle, tässä kohtaa päätän jättää valssin pois ja käännän vastaisella kädellä - ei ongelmaa, pussi ja hyppy ja viimenen hyppy. Radan pituus 142m ja ia 42, aikaa en nähnyt mutta veikkaus olisi että ilman mokia oltais keretty ihan hyvin.
huokauksien huokaus.. no ehkä ensi kerralla

Agility
lauantai 16. elokuuta 2008
Vii erikoisnäyttelyssä :)
Tänään sitten oli Viin ihka ensimmäinen näyttely :) Ja natiainenhan pokkas pikku narttujen 1. palkinnon ja pentujen paras narttu 2. palkinnon. Ensimmäinen sija meni ADHD Greipille ja ihan oikeaan osoitteeseen :) Viin handlerina toimi Viin kasvattajan ystävä :)
ja ilman konnankoukkuja ei selvitty :D En ole tainnut koskaan Viin aikana vielä pitää hametta ja handlerilla oli hame päällä ja Viihän sitten yhtäkkiä äkkäs jonkun kumman liehuvan jutun tuossa pään kohilla ja nappasi hameesta kiinni ja ravisteli sitä kunnolla :D Oli tuomarikin kuulemma vain nauranut tapahtuneelle :D
Viin arvostelu meni seuraavasti:
Nice feminine puppy. Good head. Strong muzzle. Pretty = pretty expression. Good front and shoulder. Coat okey. Fair backend. Good tailset. Moved and showed very well.
Nyt pitkästä päivästä väsyneenä pieni rinsessa näkee unia jalkojeni juuressa :) Raskas päivä ollut :) Lisää kuvia näyttelystä: http://kada.1g.fi/kuvat --> erikoisnäyttely 2008
ja ilman konnankoukkuja ei selvitty :D En ole tainnut koskaan Viin aikana vielä pitää hametta ja handlerilla oli hame päällä ja Viihän sitten yhtäkkiä äkkäs jonkun kumman liehuvan jutun tuossa pään kohilla ja nappasi hameesta kiinni ja ravisteli sitä kunnolla :D Oli tuomarikin kuulemma vain nauranut tapahtuneelle :DViin arvostelu meni seuraavasti:
Nice feminine puppy. Good head. Strong muzzle. Pretty = pretty expression. Good front and shoulder. Coat okey. Fair backend. Good tailset. Moved and showed very well.
Nyt pitkästä päivästä väsyneenä pieni rinsessa näkee unia jalkojeni juuressa :) Raskas päivä ollut :) Lisää kuvia näyttelystä: http://kada.1g.fi/kuvat --> erikoisnäyttely 2008
Tunnisteet:
Näyttely
keskiviikko 13. elokuuta 2008
Ekku kävi Piiralla hieronnassa :)
Ekulla oli tänään Leena Piiran hierontasessio :) Ja vihdoinkin hyviä uutisia :) Kolmisen kertaa kun Piiralla ollaan käyty niin Ekun lantio on ollut aina vinossa, mutta tänään Ekun lantio oli suora! JES! Eikä pahempia jumejakaan ollut :) Oikea puoli oli hieman jumissa ja Piira epäili sen johtuvan vanhasta vaivasta eli kun lantio on ollut vinossa juuri oikealta puolelta niin oikean puolen lihakset jumiutuvat siitä syystä helpommin kuin vasemman puolen.
Ekun lihotuskuuri jatkuu edelleen ja sain vinkkejä Piiralta miten voin seurata Ekun lihomista ja varoa mikäli menee liikaa. Ekkuhan on laihtunut ihan kamalasti Viin tulon jälkeen, ja nyt saa 400g NEUta päivässä ja toivoa on että jätkä hieman lihoaisi, jotta saisi enemmän lihaksia :D Takapään lihakset ovat ihan ok, mutta lisää saisi olla kaikkialla myös takana. Jäljestys on hyvä harrastus kun liikkuu vaikeahkossa maastossa hissukseen, tai siis mä jarrutan Ekun liikkumista niin joutuu tekemään enemmän työtä ja lihakset kasvaa :) Piira myös sanoi että kun Ekku on vasta 2,5-vuotias niin kasvu on vielä kesken, ja tulee kasvamaan 3-4-vuotiaaksi asti ja rotevoituu iän saatossa. Toivoa ei ole vielä menetetty :)

Hieronta
tiistai 12. elokuuta 2008
Nokian treenit
Rankan viikonlopun jäljiltä oltiin vielä maanantaina Nokian reeneissä. Kouluttaja oli lomamatkalla ja tuurasin häntä. Maanantai aamupäivä meni rataa keksiessä, ja miten voisin jaakon oppeja hyödyntää edes joten kuten :)
Radaksi suunnittelin seuraavan, pohjana käytin Johanna Nybergin 1lk rata, Valkeakoskella 2.8.08. Josta siis Ekkusen kanssa otettiin hylly, ja jäi pikkasen harmittaan :D

Ekkusen kanssa mentiin rata muutaman kerran läpi ja vauhtia piisas vaikka rankka viikonloppu olikin takana. Sain hieman keskittyä omaan ohjaamiseen taikka käskytykseen. Kerran sana putki eikä turhia tässä käskyä :) Tosin enpäs ole vielä päättänyt millä sanalla korvaan tässän. Ekku meni mainiosti ja välistä veto (13-14) ja poiskäännytys (15-16) onnistuivat :) Eikä hyllyä tullut :D
Mukana treeneissä oli myös Onni ja Liitu westi :) Molemmat menivät todella hienosti radan ja menivät niinkuin käskettiin :) Tosin molemmilta karsittiin radalta muuri, kepit ja rengas. Vaativat vielä yksittäis treenausta, ja niitä ehdittiin ottamaan vielä tunnin päätteeksi. Ekun kanssa treenattiin keppejä yksittäisenä, ja autossa odottaa maahan pystytettävät kepit joilla voisin hieman treenailla :)

Agiviikonloppu Suoknuutin koulutuksessa
Viikonloppuna oltiin Ekun kanssa Jaakko Suoknuutin agikoulutuksessa Liedossa. Vii oli mukana taustajoukoissa ja pikkasen treenattiin keppejä :).
Viikonloppu oli aivan mahtava :) Paljon opittiin ja pikkaisen harmitti ettei kynää ja paperia sattunut mukaan, olisi myöhemmin saanut muistella miten sitä koiraa ohjattiin :) Ekkunen jaksoi todella hyvin rankat treenit, treeniä per päivä tuli puolisen tuntia ja pitkästä aikaa mullakin hiki vain virtasi :D Jaakko antoi todella hyvin palautetta ja jaksoi vääntää rautalangasta, kun hömelö kroppani ei oikein totellut :D
Lauantain rata näytti tältä:
Radalla opittiin puolivalssit, pakkovalssit, välistä vedot, takaakierrot, sylikäännöt ja valssattiin :) Kaikki olivat suunnilleen tuttuja termejä mutta toteutus oli ihan toista ;) Mutta niitä sitten hiottiin ja päähänkin jäi jotain :) Nyt kun pääsisi vain treenaamaan noita paremmaksi ja paremmaksi.. Radan luku taitoa olisi myös hyvä oppia jotta osaisin noita oikeissa kohdissa hyödyntää :) Rataa ei suinkaan menty kokonaisuudessaan ja pienissä pätkissä ja puututtiin niissä oleviin ongelmakohtiin ja sen jälkeen vasta päästiin eteenpäin. Mua auttoi jo sekin että oltiin Ekun kanssa viimeisessä ryhmässä ja 3 ryhmän suoritukset nähnyt ja yrittänyt tallentaa mieleeni :) Jaakko myös puuttui mun käskytykseen :D Nähtävästi syystä taikka toisesta käskytän aikas hassusti :D Aivan turhaa "tässä" käskyä tulee suusta, 5 esteen sarjalla käskytin 6 kertaa "tässä" :D Eli mun käskytys on suunnilleen tällaista hyppy-tässä, tässä-hyppy-tässä jne.. :D Joten Jaakko mietti että taitaa "tässä" käsky kokea inflaation jollen jätä sitä pois.. suoralla on ihan turha huutaa tässä, kyllä se sieltä tulee :D Mutta vaikeaa se on, syöpynyt aivolohkoihin :D Tosin keväällä oltiin Tannerin Pasin koulutuksessa ja silloin mun käskytys oli vielä hullumpaa: "hyppy-taputus käsillä-tässä" :D Taputus on jäänyt aikas paljon pois, joten toivoa on :)
Sunnuntain rata:

Sama meno jatkui kuin lauantaina, rataa mentiin pienissä pätkissä. Tällä radalla reenattiin eilen opittuja sekä harjoiteltiin pois käännytystä. Tällä radalla tsemppasin ja yritin parhaani mukaan jättää "tässä" käskyn pois ja siitä sitten huomattiin että Ekku tarvitsee jonkun huomio käskyn. Esimerkiksi, (piirroksesta poiketen kakkonen mentiin toiselta puolelta) kun sain ekun hyppäämään kakkosen ja lähdin itse kolmoselle Ekkunen lähti harhailemaan ja tuli vasta luokse kun sanoin "Tässä tai Ekku", joten "tässä" tai muuta huomio käskyä on käytettävä mutta mietittävä hieman että missä.. tosiaankin suoralla on sitä turha huutaa :D Ja sitten myöskin mietittävä onko "tässä" käsky kaikkein paras, vai pitäisikö löytää joku toinen esimerkiksi Ekku tai suhina tms. jolla herätän huomion. Tällä radalla myös Jaakko huomasi toisen kummallisen käskyn.. nimittäin Putki.. käskytän ekun putkeen suunnilleen näin: Putkiputkiputputput :D hohhoijaa mun ja mun käskytykset. Joten tähänkin olisi kiinnitettävä huomiota.. ja taasen onnistuin toisella mutta kun liikuttiin viitisen metriä toiseen putkeen niin vanha tapa oli jo tullut takaisin.. Maijun ehdottama kauko-ohjattava sitruunapanta olisi mulle varmaan ihan jees ;) Oppisin ainakin ;) Vanhassa käskytyksessä on myöskin se huono puoli että ekku hämmentyy ja yrittää rauhoitella mua "tyhmästä" käskytyksestä, joten harjoiteltiin terävää käsiliikettä, jolla heitän koiran putkeen ja kerran sana putki. Ja sehän toimi paremmin joten nyt vaan päästävä tuostakin sana hirviöstä eroon. Ehkäpä se tästä :)
Viikonloppu oli sen verran hyvä ja opettavainen , että varailtiin alustavasti jo seuraavaa kurssia Jaakolta joka sitten pidetään toivon mukaan ensi talvena :D JES!
Viikonloppu oli aivan mahtava :) Paljon opittiin ja pikkaisen harmitti ettei kynää ja paperia sattunut mukaan, olisi myöhemmin saanut muistella miten sitä koiraa ohjattiin :) Ekkunen jaksoi todella hyvin rankat treenit, treeniä per päivä tuli puolisen tuntia ja pitkästä aikaa mullakin hiki vain virtasi :D Jaakko antoi todella hyvin palautetta ja jaksoi vääntää rautalangasta, kun hömelö kroppani ei oikein totellut :D
Lauantain rata näytti tältä:
Radalla opittiin puolivalssit, pakkovalssit, välistä vedot, takaakierrot, sylikäännöt ja valssattiin :) Kaikki olivat suunnilleen tuttuja termejä mutta toteutus oli ihan toista ;) Mutta niitä sitten hiottiin ja päähänkin jäi jotain :) Nyt kun pääsisi vain treenaamaan noita paremmaksi ja paremmaksi.. Radan luku taitoa olisi myös hyvä oppia jotta osaisin noita oikeissa kohdissa hyödyntää :) Rataa ei suinkaan menty kokonaisuudessaan ja pienissä pätkissä ja puututtiin niissä oleviin ongelmakohtiin ja sen jälkeen vasta päästiin eteenpäin. Mua auttoi jo sekin että oltiin Ekun kanssa viimeisessä ryhmässä ja 3 ryhmän suoritukset nähnyt ja yrittänyt tallentaa mieleeni :) Jaakko myös puuttui mun käskytykseen :D Nähtävästi syystä taikka toisesta käskytän aikas hassusti :D Aivan turhaa "tässä" käskyä tulee suusta, 5 esteen sarjalla käskytin 6 kertaa "tässä" :D Eli mun käskytys on suunnilleen tällaista hyppy-tässä, tässä-hyppy-tässä jne.. :D Joten Jaakko mietti että taitaa "tässä" käsky kokea inflaation jollen jätä sitä pois.. suoralla on ihan turha huutaa tässä, kyllä se sieltä tulee :D Mutta vaikeaa se on, syöpynyt aivolohkoihin :D Tosin keväällä oltiin Tannerin Pasin koulutuksessa ja silloin mun käskytys oli vielä hullumpaa: "hyppy-taputus käsillä-tässä" :D Taputus on jäänyt aikas paljon pois, joten toivoa on :)Sunnuntain rata:

Sama meno jatkui kuin lauantaina, rataa mentiin pienissä pätkissä. Tällä radalla reenattiin eilen opittuja sekä harjoiteltiin pois käännytystä. Tällä radalla tsemppasin ja yritin parhaani mukaan jättää "tässä" käskyn pois ja siitä sitten huomattiin että Ekku tarvitsee jonkun huomio käskyn. Esimerkiksi, (piirroksesta poiketen kakkonen mentiin toiselta puolelta) kun sain ekun hyppäämään kakkosen ja lähdin itse kolmoselle Ekkunen lähti harhailemaan ja tuli vasta luokse kun sanoin "Tässä tai Ekku", joten "tässä" tai muuta huomio käskyä on käytettävä mutta mietittävä hieman että missä.. tosiaankin suoralla on sitä turha huutaa :D Ja sitten myöskin mietittävä onko "tässä" käsky kaikkein paras, vai pitäisikö löytää joku toinen esimerkiksi Ekku tai suhina tms. jolla herätän huomion. Tällä radalla myös Jaakko huomasi toisen kummallisen käskyn.. nimittäin Putki.. käskytän ekun putkeen suunnilleen näin: Putkiputkiputputput :D hohhoijaa mun ja mun käskytykset. Joten tähänkin olisi kiinnitettävä huomiota.. ja taasen onnistuin toisella mutta kun liikuttiin viitisen metriä toiseen putkeen niin vanha tapa oli jo tullut takaisin.. Maijun ehdottama kauko-ohjattava sitruunapanta olisi mulle varmaan ihan jees ;) Oppisin ainakin ;) Vanhassa käskytyksessä on myöskin se huono puoli että ekku hämmentyy ja yrittää rauhoitella mua "tyhmästä" käskytyksestä, joten harjoiteltiin terävää käsiliikettä, jolla heitän koiran putkeen ja kerran sana putki. Ja sehän toimi paremmin joten nyt vaan päästävä tuostakin sana hirviöstä eroon. Ehkäpä se tästä :)
Viikonloppu oli sen verran hyvä ja opettavainen , että varailtiin alustavasti jo seuraavaa kurssia Jaakolta joka sitten pidetään toivon mukaan ensi talvena :D JES!
Tunnisteet:
Agility
maanantai 4. elokuuta 2008
Reenit Nokialla :)
Nyt meni treenit putkeen :) Tai ainakin paremmin kuin viimeksi :)
Maria neuvoi viime keskiviikkona että kannattaa Ekkua 'ärsyttää' laittamalla se koppiin ja niin että sillä on näköyhteys kun treenaan Viin kanssa. Ja kun Ekun vuoro tulee vaihdan niin että Vii menee koppiin ja Ekku tulee sylissä mun kentälle ja kannan sen lähtöön. Aina kun juttelen kouluttajan kanssa Ekku on sylissä, eli estetään haahuilu kentällä täysin, kun kentällä ollaan niin tehdään töitä eikä haistella ja kun Ekun vuoro on ohi, Ekku koppiin ja Vii pihalle. Tänään toteutin tuon ja intoa oli tehä töitä, pari kertaa tosin nenu kävi maassa mutta pääasia että treenit meni paljon paremmin kuin viimeksi :) Ja aina kun ekku odotti vuoroa kopissa ja Viin kanssa vedettiin lelua ja leikittiin.. ja sehän ärsytti herraa :D Ja myös neuvoi ottamaan hieman helpommin tai siis lyhyempää ratapätkää ettei motivaatio pääse karkuteille.
Tänään toimin myös lainaohjaaja, eli juostua tuli oikein urakalla :D Viin kanssa otettiin pientä treeniä, hyppyä, putkee, puomia ja kepit. Sitten Ekun kanssa rataa pienissä osissa ja kunnon palkat.. heh en oo tainnu ennen niin kiljua riemusta kentällä kuin tänään :D ja sitten vielä Vappu-neidin kanssa ratapätkää :) Vappu neiti meni oikein nätisti ja kuuliaisesti :) ..mitäs nyt puomille pari kertaa karkas ;) Hassua oli ohjata toista koiraa taisi Vapullekin olla kummallinen tilanne :) Mutta tosi nätisti meni :)

sunnuntai 3. elokuuta 2008
Valkeakosken kisat
Käytiin eilen ekkusen kanssa starttaamassa 3 startin verran ja tuloksena uusia ongelmia.. :D
1 rata, pituus 151m, ia 51sek.
Tulos: HYL
Rata oli ihan kivan oloinen ja selkeä. Pientä kiemuraa ja ilmiselvästi Nybergin aihe oli kierrot, niitä löytyi jokaisella radalla.
Meiltä hylly tuli ihan alkuun.. suorassa linjassa kaksi hyppyä josta putkeen. Putki kulki Aan alta mutta putken suu oli hyvin tyrkyllä. Noh, Ekku kun on aina irronnut putkeen niin otan sen normaalisti, ekku juoksee mun ohi ja alan irrota n. 1-1,5m ennen putken suuta.. Jätkä sitten löikin liinat kiinni juuri ennen putken suuta ja lähti mun perään.. Siinä itsekkin olin puulla päähän löyty ja yritän saada sitä uudelleen putkeen ja jätkä ehtii siinä vaiheessa laittamaan tassun Aan ylöstulokontaktille.. Jatkettiin kumminkin rata loppuun, ilman virheitä. Vauhti oli hyvää eikä maanantain treenien motivaatio ongelmaa näkynyt. JES! ..tosin pikkasen harmittaa..
2 rata, pituus 152m, ia 51 sek.
Tulos: 5 + ya 6,93 = 11.93
Hmm.. radasta en oikeestaan muista oikein mitään, mutta kepeiltä saatiin vitonen. Ekkunen lintsasi toiseksi viimeisen välin tosin oli mun moka otin ihan turhan harppauksen juuri ennen loppua joten ekku lähti kepeiltä. Sitä sitten yritin korjata keskeltä, kun kerran vitonen jo tuli niin koitettiin korjausta keskeltä.. heh juu ei ole mun juttu :D En mitenkään saanut päähäni miten ekun olisi pitänyt se suorittaa :D Vauhti oli jo hieman hiipunut edellisestä radasta. Ekaa kertaa meidän uralla radat mentiin putkeen medi ja maxi 1 olivat toisella radalla.
3 rata, pituus 147m, ia 45 sek.
Tulos: 10 + ya: 9,59 = 19,59
Kyseessä oli hyppis, aloitus meni putkeen ja edellisen radan vauhtia rata kulkee hyvin puoleen väliin asti, kunnes taasen tulisi putkelle irtoaminen.. enkä edes ottanut opikseni 1 radan virheestä vaan vein kuten normaalisti.. ja kielto napsahti. Sitten mentiin taasen eteenpäin ja taasen keppien 10 väliltä lintsaus.. enkä taaskaan ottanut opikseni ja korjasin keskeltä.. siinä viihdyttiin hyvinkin pitkän aikaa kun ei kumpikaan meistä tajunnut mitä toinen halusi.. :D
Päätös: en enää koskaan korjaa keskeltä, nopeemmin päästää kun otetaan alusta :D
Ongelmat: irtoaminen ja keppien läpivienti, vanha kouluttaja sanoi että ajattele aina että viimesen kepin jälkeen on vielä kaksi suoritettavaa. Toiseksi putkelle irtoamista on kyllä hieman harjoitelta Ekku oli kummallisen kiinni mussa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)